perjantai 7. kesäkuuta 2013

Pojat saaneet nimet

Tulevat omistajat kävivät nimeämässä pojat. Numero 1:stä tuli Rocky, numero 2:sta Riki ja numero 3:sta Kusti.

Pari-kolme viikkoa vielä saadaan pitää pojat, sitten pojilla edessä uudet seikkailut.

tiistai 30. huhtikuuta 2013

Pennut

Viiville syntyi 30.4.2013 kolme poikaa.
Numero 1 syntyi klo 16.30, numero 2 klo 16.40 ja numero 3 klo 18.00.
Ensimmäinen pennuista oli perätilassa. Kaikkien paino 250 gr.

Kuvassa lähimpänä kameraa numero 1, keskimmäisenä numero 2 ja numero 3 kauimpana kamerasta.

tiistai 2. huhtikuuta 2013

Tiineys edistyy...

Tänään käyty ultraäänellä toteamassa, että vähintään kolme pentua on tulossa.
Laskettu aika 2.-3.5.2013.

perjantai 8. maaliskuuta 2013

Odotusta

Viikon verran vierailtiin Santun luona ennen kuin onnistui astutus 1.3.
Nyt odotellaan tuleeko vale- vai oikean raskauden merkkejä.
Jos onnistuu, pennut syntyvät toukokuun alussa jalostusneuvojan hyväksymästä yhdistelmästä: 

http://jalostus.kennelliitto.fi/frmSukutaulu.aspx?RekNoE=ER32650/10&ReknoI=ER19577/10

torstai 21. helmikuuta 2013

Astutus?

Helmikuun 13. alkoi tiputtelu. Santun luokse tarkoitus lähteä maanantaina 25.2. Saapa nähdä onnistuuko astutus. Lisää informaatiota sen jälkeen.

sunnuntai 4. marraskuuta 2012

Kauden saldo

Metsästyskauden saldoksi tuli: kaksi metsopoikaa, yksi koppelo, kaksi teertä, yksi sorsa ja yksi minkki.
Seuraavaksi vielä yritetään hirveä.